Kirjatut15.5.2000 jutut ja lähetetyt 15.5.2000

 

Lutakkoneva

Tapaus1

"jäiden otto"

(Tarinan on Sulho(Matinpoika)Pollari Kertonut haastattelussa.

Luovankyläiset hyödynsivät lutakkolammia ottamalla sieltä jäitä. Jäätä tarvittiin maidon jäähdyttämiseen maatiloilla. Varsinkin kesäaikaan maidon pilaantuminen oli hyvin todennäköistä. Toinen syy oli kun meijeriin mentiin hevospeleillä alkuaikoina ja meijeri oli 15 km päässä Teuvan kirkolla. Meijeriin ei myöskään menty joka paivä vaan pääsääntöisesti joka toinen. Jäät olivat tehokas jäähdytin maitohuoneessa yhdessä sahanjauhojen kanssa ja jäät riittivät aina elokuulle saakka, jolloin yöt jo pitenivät ja kaivovedet alkoivat jäähtyä.

Jään otto lammista oli miehistä puuhaa ja vaati taitoa saada kuution jäämöhkäleet vedetyksi jään pinnalle. Sen on kerrottu tapahtuvan anturaparin avulla jotka työnnettiin jää lohkareen alle ja näin anturoihin jääkappale sidottiin ja sen veti hevonen jäälle.

Itse sahaus tehtiin planterilla josta toinen pää oli poistettu. Lapsille aina kerrottiin tarinaa että alapuolella on aina toinen mies, joka vetää sahan toisesta päästä.Toisinaan lapset olivat ihmetelleet miksi se ei tuu pois sieltä.

Jäätä hakivat tietysti Pollarinpäiset, Jokipiinpäiset ja Hakolan mäeltä saakka.

Tapaus 2

"thamesilla jäälle"

Jäillä oli myös laajempaa kysyntää niinpä eräänä 50-luvun talvena kun lunta vielä ei ollut haettiin jäätä myös Teuvan meijeriin. Tämä tapahtui Toivo Nevalan autolla (ilmeisesti thames 'illa). Merkittävää oli että jäät haettiin lutakon eli kirkonkylän puolelta. Maan eli nevan on taytynyt olla hyvin jäässä, että se on kestänyt kuorma-autoa kuormineen. Jäänoton kohteena silloin on ollut ns. iso lammi.

Tapaus 3

"Kalan istutus"

Luovankyläiset ovat 50-luvulla hakeneet Karijoen Peurajärvestä pieniä ahvenia Usko Hietikko Kalervo, Hietikko ja Ilmari Hakola ja yrittäneet istuttaa niitä lutakkolammiin. Kaloja on ollut muutamia kymmeniä kappaleita. 60-luvulla on kerrottu jonkun nähneen ison kalan lammessa, mutta mitää varmaa saalista tai saalistietoa ei ole miten menestyivät. Epäilys on, että pakkastalvena lammet voivat jäätyä pohjaan saakka tai sitten ruoka on voiunut loppua ja tästä syystä epäonnistua istutus, myös vedenhappitilanne voi olla ongelmallinen.

tapaus 4

"ruuhi"

Muistan 60-luvun alkupuolella kun Väinö Tarkka ja muutama muu henkilö rakensi aidon ruuhen. Ruuhta mestaroitiin kylän ainoan nikkarin Viljo Hakolan ns. pihatuvassa. Ruuhi kuljetettiin isolle lammelle ja silloin siellä voi soudella. Itsekin olen käynyt silloin soutelemassa poikajoukon kanssa ja pelännyt, että kaatuu mokoma. Ruuhi jäi melko pian ensi innostuksen jälkeen huonolle hoidolle ja on maatunut sinne.

Pahinta oli, että joku "metsästäjä" täsäytti haulikolla reijän ruuhen kylkeen ja siitä ilmeisesti alkoi ruuhen osittainen särkeminen.

tapaus 5

"metsästys"

Lampien käyttö metsästykseen oli luovankyläisille tuttu asia. Vähintään kerran syksyllä oltiin lutakossa sorssajahdissa ja aikaisemmin, kun sorsastus alkoi keski yöllä se oli vielä yleisempi sorsastuspaikka, koska linnut näki melko hyvin veden kalvoon lammessa. Oikeat metsämiehet kävivät tietysti jo edellisenä iltana kokeilemassa tuuriaan.

tapaus 5

"uimapaikka"

Lutakkolammen uimapaikkana käyttö oli tietääkseni aika vähäistä, mutta tietenkin poikaklopit kaikki mahdolliset uintipaikat tiesi.

Tämä iso lammi oli 60-luvun aikana joskus uintipaikkana, mutta pohja oli mutainen ja seisominen mudassa tiesi ongelmia, joten siellä oli uimataito pakollinen ja sen suosio siksi ei ollut kovin suuri koska uimataitoa ei kaikilla nuorilla ollut.

tapaus 6

"luistelu"

60-luvulla oli Luovankylän nuorisolla harrastuksena luistella itse tehdyillä luistimilla mm. tässä mainitussa isossa lammessa. Myös jääkiekkopeli tunnistettiin silloin ja alkeellisten keppien kanssa pelattiin jonkinlaista kiekkoa osalla ei tietenkään ollut edes luistimia.

 

 

 

sivi

tapaus1

"Sinivuokko"

Sivissä tiedetään olleen eräs merkittävä kasvi, jota ei ole tälläseuduin muualla. Mutta vuonna 1976 kun oli Aarne myrsky se kaatoi sen tuuhean lehtoperäisen kuusimetsän, jonka varjossa sitä kasvoi. Kyseessä oli sinivuokko sen kasvualusta oli n. 5 aaria metsässä ja satunnaisesti hieman laajemmallakin. Kävin viimeksi paikalla 1990 -luvun alussa ja kas kummaa sieltä löytyi vielä muutamia lehdessä olevia kasveja. Ilmeisesti on niin, että kasvi selviytyy, jos maata ei mennä kuorimaan, mutta nyt vahvan heinän alla sillä on vaikeuksia. Mutta saattaa olla, että simenet ovat itäviä 50-vuotta kuten eräillä kasveilla niin se tulee esiin, kun aika on suotuisa.

Samaa kasvia kyllä löysimme n. 5 km eri paikasta pienenä esiintymänä, kun olimme etsimässä pitkospuita.

 

 

tapaus 2

"Suksen mikki"

Luovankyläiset käyttivät tällaista nimeä. Hän oli Teuvan vanhan vähtärin poika (vähtäri=kirkkoväärti= suntio?)Tarkkaan ei tiedetä millaiset perhetaustat hänellä oli, mutta hän oli yksinäinen mies, joka eli eri paikoissa mm. Sivin kämpällä, Järvikämpällä (sen lisäksi Luovankylässä tyhjillään olleessa Pajuluoman = Viitalan talossa sekä viimeksi Ylitarkan tyhjäksi jääneessä talossa, Sesilian plassilla , josta muutti muualle)

Hän oli kuitenkin siihen aikaan kohtuudella koulutettu koska oli käynyt Helsingissä opiskelemassa urkuriksi (oliko kanttori urkuri en tiedä) mutta soittaa hän osasi (joskus lauloikin)ja hyvin oli laulanut mm. Hakolan harmonilla esittänyt näyttäviä musiikki kappaleita.

Järvikämpällä hän yritti tehdä filosofista teosta, aihealue tai miten yrityksen kävi ei ole tiedossa, mutta hän oli kyllä esittänyt käsitteen mitä filosofia on eikä ilmeisesti ollut aivan väärässä.

Häneen eivät kuitenkaan kaikki saaneet välitötä puhekontaktia ja ilmeisen herkkänä ihmisenä aisti kunnioituksen puutteen. Taloudellista puoltaan hän kohensi toimimalla kyläisille asiamiehenä teki vero-oikaisuja tai toimi käräjillä avustajana (oli siis eräänlainen oikeusavustaja). Myös metsästystä hän harrasti särvintä saadakseen, hanellä oli pitkäpiippuinen suustaladattava nalli-iskurilla toimiva pyöreä luotinen kivääri. Kivääri tosin oli huonolla hoidolla ja ajan myötä se ruostui lähes käyttökelvottomaksi eikä sillä enää osunut kohteeseen, hän oli jopa korjauttanut sitä Viljo Hakolalla ja joka oli todennut asian hänelle , aseelle tehtiin kuitenkin ne korjaukset mitkä voitiin.

Hänellä (Mikolla) kerrotaan olleen erittäin hyvän, jopa kauniin käsialan.

 

 

Tapaus 3

"palo"

Sivin metsillä on paikka, jota kutsutaan paloksi tai palon maaksi.Tarkkaan en muista mitä liittyi tai mistä tämä palo tuli eli kuinka palo sai alkunsa, mutta tulipalosta lienee kysymys ja maastossa löytyy hiiltymiä.

Palo oli kuitenkin risteyskohta, jossa Kuoppa Kankaalta alkunsa saava tie tekee äkkimutkan alaspäin. Tästä edeten aina Sivin kämpälle ja tammelle, sekä toinen alempi haara Sivin luoman suuntaan.

Tällä palon kohdalla on varsin suuri myötämäki Sivin kämpälle päin

siksipä tie onkin siitä kääntynyt mäen lappeen suuntaan syy lienee ilmeinen kun ajattelee hevoskuljetuksia. Palolta erkaneva ylempi haara menee kivenviidan suuntaan ja pitäjien rajalle ja aina Kalliomäen reunasta Kärmesharjulle asti. Tämän haaran varrella on liikkuva kivi. Siviin kääntyvän tien varrella on taas sinivuokko alue, joka rajoittuu palonmaahan.

Palon alue oli käyttökelpoinen aina kuusikymmenluvulle asti kun tehtiin propseja, kaivospölkkyjä, puhdasta ja puolipuhdasta paperipuuta ja tietenkin halkoja ja tukkeja. Kuitenkin erityisesti kuoriminen oli palolle ominaista, nimittäin sinne tehtiin edellämainitut paperipuu pinot jotka täytyi kuoria keväällä miesvoimin parkkaraudan avulla. Kuorinta tehtiin kun puu oli sulaa eli kuori leikkaantui silloin helposti ja toinen hyöty oli varhaisesta parkkuusta, kun sääskiä ei vielä ollut, nimittäin kesän päälle ne ilmestyivät ja silloin oli hikisellä miehellä ystäviä.

Kuorijalle oli kesän aikana vielä yksi homma, hakea parkit pois pakkaus alueelta, parkkaaja, kun sai parkin yleensä omaan käyttöönsä. Nämä parkit olivat helppoa kesäpuuta, jota käytettiin kesäpuuna kahvin keittoon, sillä kun saatiin nopeasti kuparipannu kuumaksi hellankannella. Eräs haitta parkin käytöstä oli, nimittäin kipinävaara pärekatolle.

Seuraavina kesinä sitten saattoi vielä hyödyntää parkkauspaikkoja, kun korvasienet ilmestyivät parkki kasojen liepeille.

 

Tapaus 4

"Liikkuva kivi"

Sivin maassa on alue, jota kutsutaan "Liikkuvan kiven maaksi" nykyisin siellä ei ole mitään liikkuvaa kiveä vaan se on nyrjäytettynä paikallaan ja liikkumattomana. Itseäni on kauan kiinostanut tietää missä sellainen paikka on ja on kestänyt aina vuoteen 1998 jolloin pystyimme sen paikallistamaan. Tässä työssä oli merkittävänä apuna Erkki Ojala ,Ilmari Hakola Ja varsinkin Olavi Tarkka, joka pystyi sen osoittamaan tarkalleen ja uskottavasti.

Kivi on ollut liikkumis asemassaan jääkauden jälkeisestä ajasta (n. 12000 vuotta sitten) saakka aina 1930 alkupuolelle asti. Kyseiset henkilöt ovat nähneet sen aidolla alkuperäisellä paikallaan tai ainakin kuulleet puhuttavan. Kivi on ollut niin herkkäliikkeinen toisen kiven päällä, että se on jopa tuulessa heilunut ja keinunut. Päällä oleva kivi lienee 7-8 tn painoinen munan muotoinen irtolohkare. Alakivi on suurempi tasapintainen maakivi.

Tarina kertoo, että kiven nyrjäytti 30-luvun nuoriso. Perusteluna pudotukselle on esitetty pelko sen putoamisesta silloin alueella paimennettavien lampaiden päälle.

Kiveä on 60 tai 70 luvulla yritetty traktorikaivinkoneella nostaa, mutta koneen nostoteho ei ole riittänyt.

Itse kivi sijaitsee kunnan omistamalla maalla.

tapaus 5

"hiihto tapaus"

Silloin kun pappani Viljo Hakola oli nuorimies ja hänen vaimonsa Aino Hakola Os. Alanko sai ensimmäiset lapset (jotka olivat kaksosia ja kuolivat synnytyksessä) oli tilanne sellainen, että synnyttäjäkin oli menehtyä ja tarvittiin nopeasti lääkkeitä. Pappa oli ilmeisen kovakuntoinen olihan hän silloinkin postinkantaja ja maanviljelystöitä tekevä nuorimies. Ninpä ainoa mahdollisuus oli hakea lääkkeet Läpväärtin apteekista. Syytä en tiedä miksi ei Teuvalta, Karijoella ei kuitenkaan ollut apteekkia siihen aikaan . Hiihtoretki on täytynyt alkaa Luovankylastä edetä Alangon ja Kalliomäen kautta Kakkorin takaa ohittaen Pyhävuoren. Se miksi matka onnistui niin nopeasti, että sairas ja kotoväki ei vielä odottanut lääkkeiden tulevan, oli kompassi. Nimittäin pappani omisti yksinkertaisen kompassin josta löytyy pää ja väli-ilmansuunnat Englannin kielisin lyhentein(kenties) N, no,O,so,S,sw,W,nw välissä on viivoitus vielä pidemmällä viivalla 10 -astetta ja vielä 2-asteen tarkkuus. Jossa neula on kirkas pohjoiseen ja sininen etelään itse kompassi on pyöteä ja 3,5 mm halkaisijaltaan ja n 1 cm paksu. Peltivuorattu ja pahvinen sisältä. Sivulevyt on taivutettu lasin päälle josta on helppo lukea herkkäliikkeinen osoitin.

Kun äitini kertoi millainen kompassi oli ollut näköjensä hämmästyin kovasti, kun tunnistin että kompassihan on minulla. Olen sen vaihtanut pikkupoikana serkultani tietämättä sen historiaa. Mitä olisikaan tapahtunut jos kompassia ei olisi ollut ja mummoni olisi menehtynyt tai olisiko uskallus riittänyt papalla lähteä hiihtämään ilman kompassia , hänhän oli vasta pari vuotta aikaisemmin muuttanut Luovankylään Ilmajoen Koskenkorvalta. Tapahtuma aika on melko tarkasti 1919 koska ensimmäinen eloonjäänyt lapsi Aune Simelius os. Hakola syntyi 1921 tammikuussa. Tarina todistaa osittain hiihdon merkitystä ja kompassi tiettyä edistyksellisyyttä. Itse olen pitänyt pientä kompassia mukanani matkustaessani ulkomailla.

Tapaus 6

Sivi

"Oppilaitten marjaretki "

Sama luokka teki edellisenä syksynä (1956) myös marjaretken Siviin silloinkin oli oppaana Keittäjä Saara Pulli ja tavoitteena oli saada keittiön marjatarpeet talveksi kerättyä.

Pyörillä mentiin ensin Kuoppakankaalle ja sieltä etsittiin marjamättäät. Sama kuoppakangas on nykyään pelkkä kuoppa, nimittäin siltä seudulta on sannat ja sorat ajettu tien pohjaksi ympäri Teuvaa TVH:n toimesta. Sana kuoppakangas tullee siitä harjun rakenteesta siinä oli aaltomaisuutta kun kulki harjulla ja ilmeisesti nämä notkopaikat olivat kuopalla harjussa ja satunnaisia syvänteitä muutenkin harjun selällä ja pieniä töyssyjä.

Josko tästä olisi tullut nimitys Kuoppa kangas.

Retki jatkui sitten vanhaa sivintietä (josta nykyinen latu menee sivin kämpälle) ja sen varrelta poimittiin se mitä löytyi. Syksy oli lämmin ja tuleentuminen hieman myöhäinen koska poimittaessa puolukoita oli myöskin mustikat vielä terveitä poimittaviksi. Niinpä oppilaat poimivat puolukat koulua varten omaan astiaan ja mustikat eväspusseihinsa ja reppuun kotiin vietäviksi.

Retki jatkui Sivin kämpälle saakka ja sinne pojatkin jo osasivat vanhasta muistista ilmeisesti siellä oli jo käyty aikaisemmin omin päin. Sivin mökki oli silloin Harmaa hirsi rakennus muistelee kertoja kaivokin siellä oli jota käytiin ihmettelemässä, myöskin mökin ympäristö oli kasviensa puolesta opettajan ja oppilaiden kiinnostuksen kohteena.

Tietysti vielä lasten leikit leikittiin ajan kuluksi mökin maastossa. Sekä syötiin eväät ja juomat luonnon helmassa ja mökin palvelut käytettiin.

Äystö/loukaja

"Kivenhakkaajat"

Loukaja ja (Kakkori painotus tällä puolen koska sillä operoitiin enemmän ja kakkorikin on reitin varrella)

Tapaus 1

"Kakkori"

Juho Köykkä ja hänen isänsä ja veljensä Karijoella tunnetaan kivimiehinä. He asuvat Kakkorin juurella Kakkorin- tai Sepän ahteessa (ehkä tämä nimitys sepän ahde juonttaa juuri heistä koska miehiä kutsuttiin yleisesti sepiksi), ,josta on verraten lyhyt matka kalliolle. Luovankylässä on ollut useita maantiesiltoja, joihin on käytetty porakiviä sillanarkkuihin niiden tehtävänä on tukea sillan niskoja (palkkeja), jonka päälle kansi rakennetaan. Suuri osa kiviaineksesta tietämämme mukaan tuli kakkorista mm. ns. uudenluhdan-kotomäen-viitalan ehkä jokipiinkin sillan kivetkin. Nykyisin kaikki sillat on purettu ja kivet hävitetty ties minne.

Kiven halkaisu ei ole yksinkertaista on tunnettava kiven laatu miten se käyttäytyy ja kivi ei halkea koska sattuu yleensä keski-talvella tai keski-kesällä on oikea ajankohta, koska lämpötilalla ja sen tasaisuudella on merkittävä rooli.

Myöskin Luovankyläiset miehet Niilo Alanko ja Reino Viitala kokeilivat kivien lohkomista ja heillä oli tarvittavat välineet tietenkin kiviporat, poskilipat ja kiilat ja ennenkaikkea lietso eli ahjo, joka oli siirrettävä ja siinä käsin kierrettävä puhallin ja tietenkin siinä oli oltava sysiä eli hiiltä (sysi on tervahautahiiltä). Nimittäin kiviporat tylsyvät nopeasti koska niitä voimalla hakataan isoilla moukareilla toinen mies lyö poran päähän ja toinen mies pitää poraa ja kääntää eli pyörittää poraa koko ajan, ettei se kiilaudu. Kiviporan karkaisijan taidot tulee helposti punnituksi, koska karkaisu piti onnistua muuten pora ei pysty kiveen tai tylsyy helpost ja nopeasti, vain kulumalla se saa tylsyä. Kiven halkaisu tapahtuu kiilalla poratuista reijistä kiilaamalla reikä jono on n. 30 cm välein ja jopa 40 reikää saattaa olla (riippui kivestä miten pitkä halutaan).

Kakkori

Tapaus 2

"Luokkaretki 50-luvun malliin"

Kevät 1957

Luovankylän kansakoulun oppilaat tekivät retken Kakkoriin mukana olevia oppilaita Luovankylästä koko yläluokka jolloin siellä olivat oppilaina Matti Tarkka, Leena ,Ketomaki (Kiili), Tuula Raittila(?) Eero Pulli, Reijo Pollari, Sinikka Kastula (Kuusisto),Hillevi Hietikko,Liisa Liimatainen (Kaurila), Anna-Liisa Järvinen(?) Anna-Maija Järvinen(?), Kaisu Nevala (Koski) Ritva Pollari(?) Antti Vuori, Reino Pollari, Sinikka Ojala (Kaurila),Kerttu Tarkka(Männistö)Erkki-Jussi Raittila,Antti Henrik Luopa, Markku Nevanperä, Leena Liimatainen(?)

Lähtö oli polkupyrällä Luovankylän kansakoululta Keittäjän Saara Pullin toimiessa oppaana, kun opettaja Taimi Piri oli ensimmäistä lukukauttaan opettajana Luovankylässä. Reitti kulki samalla Kankalon järven kautta, jossa kokeiltiin ruuhen kantavuutta vedessä, mutta pää kohde oli Kakkori..

Kohteeseen saavuttiin päivän mittaan, jossa keiteltiin kahvit kallion laella naposteltiin eväät ja etsittiin näköalapaikat ja maaston erikoisuudet. Sillä kertaa Kalliolla ei ilmeisesti olut näkötornia (kertoja ei tiedostanut sellaista olleen) olemassa vanha oli purettu ja uusi oli vielä rakentamatta.

Tapaus 3

"kivenhakkaamo"

Porakallio/ristiharju/Loukaja

Toinen porakiven hankintapaikka oli Luovankyläisillä Ristiharjulla ja Rompsun suunnalla. Sieltä hakivat kivensä mm. Ludvik Simelius, Onni Simelius ja Vesteri Lilla, hän porasi myös itse kiviä. Sillä paikalla olivat mestareina Tanttisen veljekset. Sieltä suunnasta haettavat kivet tuotiin hevosella Luovankylään. Edellä mainituille ilmeisesti talon kivijalkaan. Saadut kivet nostettiin Kolmijalalla Yleensä rekeen ja sitten edelleen kuljetettiin.

Kivi kuljetettiin talvella hakkuupaikalta reellä pois. Mäkisissä maastoissa oli kuitenkin erittäin vaarallista kuljettaa koska kivellä on suuri massa ja aiheuttaa melkoisen työnnön myötämaassa. Tämän liiallisen vauhdin hidastamiseksi reenjälkeen laitetaan pitkiä olkia tai havuja ,jotka sopivasti jarruttavat liikettä sekin on taito tunnistaa millaiset määrät ja mihin kohtiin ja lumi ei saa sekaantua mukaan.

Tanttisen veljekset olivat asialla Ristiharjun suunnalla. Kolme veljestä (Voitto Matti Veikko Tanttinen mahdollisesti) myös vanhamies Tanttisia hänkin, oli mukana. Tanttiset olivat rautatieläisiä rajan pinnasta ilmeisesti siirtolaisia sodan seurauksena. Matti Tanttinen siirtyi Nokialle ja on siellä vaikuttanut kiven tekijänä.

Kerrotaan porakallion kupeessakin olleen lähteen, siinä lähettyvillä on joskus sijainnut myös kämppä (ehkä se on olemassa vieläkin).

kirjasi A Hietikko

Tapaus 2

"metsän istutus"

Metsänistutus oli Luovankyläistenkin opittava viimeistään 60-luvulla, kun hakkasi aukon oli taimet pakko istuttaa ja sitä tietenkin valvottiin tarkasti. Niinpä Raittilan Onni oli hakannut Rompsussa metsänsä ja kun taimet tuli hän pyyti myös meitä veljeäni ja minua istutushommiin päiväksi. Lupauduimme ja kaikilla meillä oli mopot, jotka polkaistiin käyntiin aamuvarhaisella ja suunnattin Äystön korpeen. Tie oli surkea mopollekin, mutta perille päästiin ongelmitta.

Puita alettiin takoa melkoiseen kivikkoon tuntui, että kivi oli joka iskun alla ja maata ei taimelle löytynyt. Omin päin aloitimme ja jossain vaiheessa Rauhalakin ilmestyi messiin hän oli ilmeisesti huomaamattamme jo seurannut istutusjälkiä. Kuitenkin vain onnin istutuksista hän otti puheen aiheen, onni kun laittoi kaksi tai kolme samaan koloon. Selitys oli, että joku ainakin jää henkiin. Selitys ei kuitenkaan ollut ihan kelpo vaan Rauhala vaati yhtä koloon. Onni ilmeisesti oli päättänyt, että tänne ei toisena päivänä tulla ja Rauhalan lähdettyä hän jatkoi samaa mallia.

Työ tuli valmiiksi ja katsottiin aikaan saannosta niin Onni loppukaneettina tokaisi "siellähän ovat ja yhdenkään ei pidä elämän". Ilmeisesti hän piti istutuksen turhana ja tiesi, ettei itse hyödy ja istutusmetsät ovat sellaisia kun ovat, kuten kaikki tietää.

Kakkorissa vielä asusti

"Kutajussi"

(Juha Rask) Karijokisten joulussa kuvaava juttu

Juha rask on opettanut kirnuamisen tekniikan. Ts hän neuvoi kuinka kirnun mäntää on liikutettava jotta se tulisi voille kirnutessa piti hokea "Raskin vanha juha juha juha juha juha..tauko ja toistaa"

Kuta jussi sai nimensä sillä, kun hän oli ruotsin kielinen ja hän käytti tervehtimiseen ruotsia ja tietenkin Karijoella, jossa helposti annettiin liika nimi jopa niin, että aina ei tiedetty mikä oikea nimi onkaan. Hän siis sanoi hyvää päivää eli god dag josta sitten vääntyi kuta ja kun nimi oli juha, joka monesti kääntyy jussiksi niin lopputulos oli "Kuta Jussi"

 

 

 

Äystö

Tapaus 1

"Höyrykone"

Äystön saha oli Luovankyläisille merkittävä siksi, että silloiset omistaja t ostivat myös Luovankyläisten yksityisten tukkeja ja sahasivat niitä. Mm. Vilho Ala-Ketturi ja Aarne Kangas (Päntäneeltä) olivat Aystön sahan omistajia. Kuivasmäki myös sahautti siellä myyntiin tukkeja , mutta oli vuokrannut sahan käyttöönsä.

Saha oli ns raamisahatyyppiä, jolla saatiin verrattain hyvälaatuista mekaanista puutavaraan. Raamia pyöritti höyrykone, joka vaati ammattitaitoisen käyttäjän. Ja käyttäjän täytyi käydä kurssi Vaasassa asti, jossa taidot tarkistettiin. Sahauksessa saatu jätepuu poltettiin höyrykoneen pannussa höyryn kehittämiseksi.

Koneen käyttäjinä on toiminut mm. Toivo Simelius.

Luovankylästä kuljetettiin puut tietysti hevosella ja joskus tuli kiistaa siitä, kuka tekee vähemmän töitä, koska kuljetus saattoi olla kappalekauppaa ja jotkut tietenkin ottivat pieniä puita vaan rekeensä ja saivat näin paremmat ansiot. Reet ymmärrettiin silloin sitten vakioida leveydeltään, että sopivat samaan raittiin tukinajossa koska tuli ongelmia, jos toinen antura meni hangen puolta. Tarkkaa reen leveyttä ei ole tiedossa.

puuta kuljetettiin 1,5 kertaa päivässä eli aamukuorma vietiin Äystölle asti ja sitten toinen kuorma Ristiharjuun saakka, kaksi kertaa Äystölle päivässä oli liian rankkaa hevoselle Luovakylän metsistä asti.

tapaus 2

"rekitapaturma"

Tähän sahaan liittyy hieman murheellinen tarina. Nimittäin Kaksi Luovankyläistä naista(tyttöä) lähtivät eräänä talvena vierailulle Lehtiloukolle, jossa heillä oli sukulaisia myös Äystön kylällä (sääskiloukolla) oli suvun aikaisempia asuinsijoja ja sukulaisia. Kuitenkin heidän palatessa Sahan pilli huusi juuri hevosen ollessa sahan kohdalla ja tästä säikähtäneenä ryntäsi juoksulaukkaan. Seurauksena oli, että reki jyrkässä kaarteessa Luovankylään mentäessä kaatui ojaan ja työt lensivät kyydistä.

Tällöin toinen tytöistä Hilma Alanko löi päänsä, ilmeisesti kiveen, ja menetti tajunnan toinen nuorempi Anni Erkkilä os. Alanko selvisi rytäkästä paremmin ja elvytteli sisartaan. Hevonenkin saatiin kiinni ja päästiin rekeen vanhempi sisar oli kuitenkin vielä huonosti selvillä ajan kulusta mutta, jonkin ajan kuluttua hän oli virkannut " anna tänne suittet nyt mä tierän jo mihinä mennähän".

Asia olisikin päättynyt onnellisesti, jos tällä olisi selvitty, mutta iskusta oli seurauksena, että tuli jatkuva päänsärky ja ajoittain erittäin huono vointinen olo. Tilanne jatkui tällaisena pari vuotta kunnes oireet olivat niin pahat , että oli päätettävä lähteä sairaalaan ja Vaasaan saakka. Siellä oli lääkärien kuitenkin myönnettävä, että asialle ei voida mitään kasvain oli niin pahassa paikassa, että ei voitu leikata. Niinpä mukana olut isä kirjoitti kotiin, että tulemme pois täältä, mutta tyttö tuotiin kuolleena hän ei vain maininnut sitä, Hilma kuoli siten 23-vuotiaana vuonna 1929.

sahasta kertoi Voitto Simelius tositapahtuman Ahti Hietikko

Tapaus 3

"porakalliolta"

Porakallion maastossa oli myös näkötorni joka oli koottu hyvin suurilla rautanauloilla, naulat olivat nelikulmaisia ja vähintään 6"mutta ilmeisen paksuja . Niinpä sodan aikana ja hieman sen jälkeen kun torni oli jo vaarallinenkin haettiin sieltä nauloja muuhun käyttöön ja näin tuli näkötorni puretuksi

 

 

Sikakallio

Tapaus1

"Sikakallio/pitkospuut"

Kuten tiedetään luovankylän historian(kirjoitettu) alkaneen 1789 kun luopa tuli asumaan Nykyisen luovanmäen lähellä olevaan luoman varteen. Kylän nimen synty saattaa liittyä tähän luopan varteen asettumiseen. Tästä syystä ilmeisesti kylään tultiin itäpuolelta eikä läsipuolelta kuten nykyisin. Länsipuolella oleva maa oli käytännössä kulkukelvoton hetteikkö. Kun kuljettiin pääsääntöisesti kovia maita jalkapatikassa, se kun on helpompaa ,oli ainoa kohta reitillä ,jota ei voinut ylittää, kurkunparras niminen kohta ,jonne täytyi laittaa pitkospuut.

Asia tuli esiin vasta itsellenikin 1990-luvulla, että sellaiset on jossain ollut Luovankylässä. Onneksi kylässä on pitkään metsästystä harrastaneita miehiä ja he muistivat nähneestä sellaiset 30-luvulla. Niinpä oppaana oli Olavi Tarkka ja melko lyhyen tutkimisen ja etsimisen jälkeen pitkospuurakennelman hahmon tunnisti vielä maaperästä ja kuokan kanssa tutkimme maastoa niin löysimme puuaineksen jätteitä. Lahoaminen oli jo tapahtunut pitkälle, mutta asia ja reitti tuli selväksi, mistä kuljettiin sikakalliioon ja kirkolle Luovankylästä. Kulkureitin valintaan saattoi olla myös lähde, joka oli kurkunpartaan ja parrankurkun välimaastossa. Nykyisin lähde on kuulemma kuivunut, kun nevoja on ojittu.

Tapaus 2

Sikakallio nimitys saattaa juontaa siitä, että metsästäjät usein tapasivat saalistaa metsäsikaa eli mäyrää kyseisen louhikon seutuvilta siellä oli ja on sille sopivia koloja, jotka sopivat pesimiseen ja lymypaikooksi.

 

Parra

Tapaus 1

Parraan on jo varhain rakennettu torni, jossa tehtiin ns. kolmiomittausta. Sitä tehtiin jo venäjän vallan (keisarin) aikaan ja kerrotaan tällöin ,jonkun venäläisen pudonneen tornista alas ja menehtyneen.

Paikalle on laitettu muistomerkki kivi ja risti siihen. Kerrotaan, että sodan jälkeen n. 1947 ehkä sodan mielipahan seurauksena hauta kaivettiin poikajoukon toimesta auki, kun luultiin että ko. vainaja olisi vielä kiven alla.

Nykyinen torni lienee melko tarkasti samoilla kohdin kuin vanha puinenkin oli. Tämä valmetin sinkitty torni toimi palovartiotornina kesäisin ja rakennettiin joskus 60-luvun puolivälissä.

Tapaus 2

Parra oli joskus myös Luovankylän koululaisten retkikohde keväisenä koulupäivinä. Sellaisella retkellä käytiin polkupyörillä mm. op Jouko Siljamäen johdolla. Myös hautaharjun kaivetuissa hiekkamontuissa käytiin uimassa jos kevät oli niin lämmin ,että vesi oli lämmennyt ennen koulun loppumista toukokuussa ja myöskin kesäisin kesäloman aikana se oli uintipaikka jo 60-luvulla.

Tapaus 3

Parra oli Teuvalaisten nuorten juhannuksen viettokohde ehkä jo aikaisemminkin, mutta ainakin sotavuosina aina 40-luvun loppuun.

Myös sinä vuonna jolloin jakosota syttyi, nuoriso kokoontui sinne juhannuksen aikoihin ja saattoi olla, että nuoriso tällä tavoin haki yhteenkuuluvuuden henkeä, koska oli aistittavissa sodan syttyminen ja juuri päättyneen talvisodan seuraukset olivat tiedossa, kaikki eivät palaa sodasta elävinä.

Mitään palveluja parrassa ei silloin pystytty tarjoamaan ,vaan nuoriso meni omin eväin. Ei kuitenkaan ollut viina päällimmäisenä vaan yhdessäolo. Kerrotaan, että ainakin huuliharppusoittoa paikalla oli mm. Luomala Sameli osasi soittaa ja silloin tietenkin tanssahtelu kävi.

 

 

tapaus 4

Parran metsästäjä

Kylähaastatteluissa tuli kerran puhelin keskusteluissa selvitetyksi viimeinen metsästäjä Parran, Sivin, Penijärven ja yleensäkin sillä alueella. Hän siis sai toimeen tulonsa ympärivuotisesti metsästyksellä pyytäen riistaeläimiä ja turkiksia myyntiin. Silloin oli tavallista käyttää myöskin pesiviä lintuja hyödyksi niiden munia mm.

Tämä aito metsästäjä oli vaikuttamassa alueella 1800 luvun lopulla ja perhe asui Jokipiin torpassa ns. Lintulan plassilla.

Metsästäjällä oli käytössään erittäin tarkka luodikko jolla hän osui vakaalla kädellään erehtymättömästi. Muistitietona kerrotaan hänen ampuneen viimeisen ilveksen Parrasta sen jälkeen sitä ei ole saanut metsästää 1900 luvulla.

Mutta olot metsästyksen kannalta menivät huonoon suuntaan ja niinpä Luonnon tuntija lähti Amerikkaan Kanadaan suuremmille jahtimaille.

Kuitenkin kävi sillä tavalla ,että hän otti tarkan ja rakkaan luodikkonsa laivaan ja matkan aikana häneltä alettiin vaatia asetta pois ,.syytä emme tiedä. Metsästäjä Lintumäki oli kuitenkin niin kiintynyt aseeseen, että ei luovuttanut sitä pois, vaan mieluummin viskasi sen laivasta mereen.

Muistiin panoissa olen merkinnyt metsästäjän olleen Onni Viitamäen (Lintumäki) Isän isä.

Tapaus 5

"parran mökit vanhaan aikaan"

 

Vanhimmat mökit ovat olleet ilmeisimmin tervantekijäin käytössä parranhaudalla, joka sijaitsee nykyisen parransuoran kohdalla pikkuparran ja isonparan välimaastossa.

Mökki tarvittiin suojaksi, kun tervaa valutettiin. Mahdotonta ei ole että niissä jopa asuttiin. Kerrotaan Parran äijästä, joka kulki parrasta Luovankylän saunoon päähän viljelemään peltotilkkuaan ja siksi kääly on saanut nimen parrankääly ja se sijaitsee nykyisen Äystölle menevän tien varressa, Ervin plassin takana.

Toinen vanha mökki on sijainnut Hautaharjun uimapaikan tuntumassa ja sekin on palvellut tervantekijöitä. Tämä tervapaikka on saanut nimen Helekian hautaplassi nimen ilmeisesti on saanut liikanimenä ,joku henkilö.

tapaus 6

"Antin kämppä"

Kolmas mökki ,joka alueelle on tehty on rakennettu Luovankyläisen Antti Nevalan toimesta se on rakennettu jo 1920 tai 1930 luvulla kuitenkin ennen sotia. Se on siirretty Luovankylästä Olga Nevalan asuinpaikalta ja silloin se on toiminut savusaunana. Rakennus oli veistettyä hirttä ja siinä oli pienehkö ikkuna etelään päin. Sisäkalustuksena oli Laveri tien puolella , jossa voi kaksi henkilöä maata. Kattomateriaali on ollut tuohi ( tai olkikatto). Mökki toimi metsämiesten käytössä talvellakin, joten tulisija kenties oli?

Mökki sijaitsi nykyisen hiihtokeskuksen alapuolella ennen jyrkkää mutkaa, joka edeltää hautaharjun mökkialuetta tietä n 40 - 50 m maantiestä oikealla puolella kirkolta mentäessä. Vielä paikalla on kivijalan rippeitä nähtävissä.

Rakennus on purettu jo vuonna 1955, mutta materiaali on ollut paikalla vielä pitkään.

 

 

tapaus 7

"herrojen kämppä"

Varsinainen vapaa-ajan asunto ja pelkästään harrastuskäyttöön tehty sen aikainen luksusmökki tehtiin 1954 aikoihin. Mökki on saman tien päätepisteessä jossa Nevalankin mökki sijaitsee mutta huomattavasti syvemmällä metsässä n 0,5 km

Päässä maantiestä.

Mökin ovat rakentaneet, timpranneet Luovankyläinen veljessarja Arvo ,Tauno, Eino Pollari tilaajan mukaisista pyöröhirsistä. Hirret kuorittiin Martti Antilan , Aarne Ylihakalan ja Aleksi Mattisen toimesta kuorista puhtaaksi metsässä ja siirrettiin kantamalla rakennuspaikalle.

 

Metsämaa oli entistä Tuokkolan talon metsämaata ja sen omisti Aate/Inkeri Luopa ja jolta rakennuttaja ensin vuokrasi tontin ja sitten myöhemmin osti ja osti myös koko metsäpalstan. Muistitiedon mukaan vuosi olisi ollut siis 1954. Mutta jos talon vieraskirja on säilynyt jälkipolville asia voitaisiin ilmeisesti tarkistaa sieltä.

Mökin rakennuttaja oli Teollisuusneuvos Jussi Mattinen (omisti vaatetus alan liikkeitä Helsingissä "mattisen mainiot ulkoasut" oli mm mainostermi tv:n alkuaikoina)

Muutkin veljekset Ville Mattinen, Pietari Mattinen olivat seurueessa mukana kun metsästivät kirkonkylän ja Luovankylän seuduilla. Kuitenkin Jussi Mattinen oli se joka rahoitti toiminnan. Seurueeseen kuului myös Vaasalainen Pankinjohtaja Kunnala joka oli mukana Jeeppinsä kanssa, kun kuljettiin maastossa. Mattisella itsellään oli vain Dorge.

Metsästys oli hirvenmetsästystä ja pienriistan , jäniksen , metsästystä. Kuvaava metsästykselle oli, että aina kun tuli jäniksen kaato tuli niin tarjottiin muki kaadon kunniaksi kaikille seurueen jäsenille. Kaatoja tuli viisikin päivässä.

Mattisen veljessarja vaikutti melko pitkään Teuvan metsästysseuran ajon toimintaa metsästysseuran historia alkaa vuodesta 1949, jolloin siis Ajo perustettiin ja Jussi Mattinen oli sen puheen johtaja kuolemaansa saakka.

Parhaimmillaan toiminta oli 1960-luvun alkupuolella ja niinpä seurue nähtiin mm Luovankylän ympäristössä ,jossa pyylevähkö mies leipälaukkuineen ja messinki torvineen ja jänisräikkineen oli seurueensa kärjessä metsästystä johtamassa.

Viimeisimmät metsästysretket seurueen elossa olleet jäsenet tekivät vuonna 1971.

Mattiset eivät olleet paljasjalkaisia teuvalaisia vaan ns. "laukkuryssiä" jolla nimellä tunnettiin karjalasta tulleet kauppamiehet. Nämä veljekset olivat alkuaan kotoisin Vuokkiniemeltä, mutta sopeutuivat hyvin täkäläiseen ympäristöön ja heidän toiminnastaan ja luonteen laadustaan ei ole mitään kielteistä sanottavaa , vaikka olivat varakkaita miehiä.

 

 

 

 

 

Tapaus 7.1

"kutsu syömään"

Eräs meidän perhettä koskettanut tapaus tapahtui herrojen mökillä, joskus yöpakkashallituksen aikaan olisiko ollut 50-luvun loppua politiikan historia ei ole kovin

hyvin tiedossani.

Isäni oli kuitenkin sinä talvena hakkuussa sillä seuduilla ja nämä herrat olivat silloin tulleen metsästämään ja asustivat sitten kyseisellä kämpällä. Ilmeisestikin kutsuja oli Teollisuusneuvos Jussi Mattila ja sillä kertaa hänellä oli arvovaltaista seuraa. Mukana nimittäin oli Honka (joka tietääkseni oli jopa pääministeri? jonkin aikaa, myös ns. Honkaliitosta puhuttiin siihen aikaan, joka liittyi presidentin vaaliin ?). Olisiko herroilla ollut aiheista jo pulaa vai miksi kutsuivat, sitä perheen piirissä on joskus pohdittu.

Kutsuun isäni vastasi myöntävästi, sodan käyneenä han ei pelännyt ihmisiä, joka olisi voi aremmalle tuottaa vaikeuksia mennä seurustelemaan niinkin arvovaltaiseen seuraan.

Päinvastoin hän oli innostunut näkemään millaiset olot heillä siellä oli.

Kuitenkin yksi asia häntä jännitti, nimittäin se ,että osaako hän syödä veitsellä ja haarukalla. Koska ei vielä siihen mennessä ollut sitä tapaa kokeillut. Mutta yllätyksekseen hekin käyttivät vain pelkkää pistiä.

Tämä paljastaneen ajankohdan jolloin kahdella työkalulla syöminen alkoi tulla maalaiskyliinkin.

U Hietikon tarinan kirjasi ahti h

 

 

 

Tapaus 8

"Korsut"

Hautaharjun maastossa on korsut nähtävissä oikaisutien varressa, joka kulkee Hautaharjusta Äystön tielle. Korsut ovat olleet maanpäälle rakennettu miesten kokrsu ja maan "alle" rakennettu hevosten korsu. Korsut on rakennettu Äystönkyläisten Hietaharjun ja Katajan kanssa. Kataja oli Ostoasimies Kuivasmäen sahalle, joka siis toimi Äystön sääskiloukon syrjässä. Korsuja tarvittiin, kun miehet olivat hakkuussa Hautaharjussa Äystönkyläisten metsissä, ja matkat olivat vaikeahkot kuljettaviksi kotiin, niin tarvittiin jonkinlainen yöpymispaikka.

Käyttö ajankohta ei aivan tarkkaan ole tiedossa, mutta saha Äystöllä toimi mm. 1920-luvun lopussa.

 

 

O Tarkan ja V Simeliuksen kertomuksia

Lainaten kirjasi a hietikko

 

suksenjärvi (Penijärvi=Pienijärvi=suksenjärvi)

Penijärvi=Pienijärvi=suksenjärvi

tapaus 1

(Kertoi Seppo Pulli)

"Luovankyläiset tutkimusmatkailijat"

Olisiko ollut viisikymmenlukua, kun Luovankyläisille nuorille miehille tuli mieleen lähteä tutkimaan missä on Penijärvi. Suksenjärven he tiesivät, mutta Penijärvi oli kuulopuheena tiedossa.

Niinpä eräänä sunnuntaina kesällä lähtivät pojat pyöräilemään Karijoelle ja sieltä edelleen Tiukkaan ja Penille ( reittivalinta ei aivan tarkkaan tiedossa menivätkö pitkän kautta) Kuitenkin penin kylällä saivat vinkkejä, että tuota luomaa kun seuraa latvavesille saakka niin järvi tulee vastaan.

Pojat työtä käskettyä ja seuraamaan metsien ja tiheikköjen läpi luomaa sen latvavesille. Tuntien kävelyn (tuskin kantoivat pyöriä mukana) he tulivat rantaan ja joutuivat toteamaan TÄMÄHÄN on Suksen järvi. No ainakin tulitodistettua nimien paikkansapitävyys. Tarina ei kerro mielialaa eikä sitä palasivatko pyörienkautta ja 40 km pyörällä vai kävellen n 5km. Sekään ei ole tiedossa tiesikö vanhempi väki, että järvellä on kyseiset nimet eivät ilmeisesti kuitenkaan valistaneet nuoria miehiä.

Tarinasta voidaan oppia se, että historia kannattaa tuntea, se säästää hikeä.

kirjoitti ahti h

Tapaus 2

"Suksenjärven kalat"

Historiallisesti tiedetään Penijärven olleen erittäin kalaisan ja siitä on jaettu nautintaoikeuksia laajalle ympäristöön. Historian kirjat väittävät kalaisa järvi tunnetun aina Kankaanpäässä saakka ja Kurikkalaisillakin olleen nautintaoikeuksia Järveen (Teuvan historiassa lienee selvitys.

1900 -luvulla kuitenkin kalastus on ollut syklistä ja siellä kalastus on ollut satunnaista.

Kuitenkin sodan aikana Enoni Kertoman mukaan sieltä on saatu suuriakin kaloja. Niinpä enoni on ollut Jokipiissä katsomassa haukea, joka on maannut Sepäraattoripenkillä poikittain ja molemmat päät otti lattiaan ja pyrstöpää pidemmältä matkaa. Senaikaisella koukkupuntarilla punnittuna se oli painanut 13 kg.

Saalis kuitenkin pian väheni, kun karjalasta tulleet evakot saivat tietää asiasta. Heille kun kalastus taidot olivat enemmän verissä pystyivät "tyhjäämään" järven kaloista. J a näin järvi jäi lähes 20-vuodeksi Luovankyläisiltä rauhaan. Kunnes tieto levisi Viimeisen Luovankyläisten (Viljo Hakola n 1962) tekemän heinäsuovan myötä, että siellä on kaloja. Tällä kyseisellä heinän tekoreissulla oli mukana silloin pikkupoika nimeltä Jorma O Tarkka ja hän löysi kaislikosta jonkinlaisen ruuhen, ,joka vielä kantoi tätä nuortamiestä. Hän näki kaislikossa liikkuvan kaloja

ja alkoi yrittää niitä keppiairolla tms. ja onnistui nitistämään 4 kg painoisen hauen. Sukulaispiireissä alettiin sitä pitää urotekona ja siitä alkoi ns. uuden ajan kalastus tyyli koska svirveli oli keksitty ja se tuli kalastusvälineeksi Luovankyläisillekin. Saattoi olla jopa niin, että meidän perhe kalasti melko rauhassa yhden kesän ja isäni oli melko hyvä kalamies ja vuonna 1963 hän kävi siellä useasti kalassa ja sai saalista, niinpä aloimme laskea montako haukea tuli kesän aikana ja koko kesän saalis oli 156 haukea (kaikki svirvelillä). Haukien koko oli tyypillisesti 300-500 g mutta särpimeksi ne olivat kelvollisia. Yhden parhaista saaliista muistan, jonka isäni on saanut kerralla oli 17 haukea. Tämä jäi tietysti hyvin mieliin koska ,jonkun on kala aina perattavakin ,jos se aiotaan syödä. Nämä jäykät ja suomuisetkalavainaat ,yöllä kalastetut, muistuu hyvin mieleen, kuivia suomuja löytyi iholta vielä aikojen päästä.

Tämän kesän ansiosta itsekin innostui kalastuksesta, että suraavina kansakoulun aikaisna kesinä usein vierailin Järvellä kalassa. Oma saaliini kerralla jäi yleensä 1-3 kappaleeseen. Useasti olin myös isän kanssa ja tyypillisesti hävisin saalismäärissä. Silloin oli jo tieto levinnyt ja muitakin kalastajia kulki siellä.

Myös vähän virvelimiehen kannalta huonoilla menetelmillä nimittäin verkkoamalla, jolloin vesi oli hyvin sameaa. Koska siinä miehet kahlasivat vedessä vyötäröön ja keppien avulla ajoivat kaloja verkkoon ja kun vesi sameni niin kalat saattoivat mennä hyvinkin verkkoon.

kirjasi ahti h

 

tapaus 3

"paimen"

Suksen järvessä myös "laidunnettiin" lehmiä myös lampaat saattoivat olla lähistöllä. Pollarin numeroa omistaneet mm. paimensivat eläimiä järven suunnalla. Tästä saattoi ja tulikin joskus ongelmia heinämiehille, jos paimen hoiti huonosti hommaansa ja lehmät vainusivat kaadetun heinän hajun, ,jota kuivateltiin heinän ja kortteen varassa.

Lehmän kulkiessa nevassa se polki sananmukaisesti kuivan heinän suohon ja se kasteli heinän laajalta alueelta, joka jälkeen sitä oli mahdoton saada kuivaksi.

tapaus 4

"pelloksi järvi"  kuva järvikämppä

Järvestä on tehty joskus kolmekymmenluvulla kuivatushanke. Asiaa oli oikein asiantuntijat tutkimassa ja tekemässä maaperätutkimusta. Asiaa ajoi Luovankylässa Viljo Hakola. Tutkimus osoitti kuitenkin ruokamultakerroksen niin ohueksi, että sitä ei kannattanut viedä eteenpäin, kannattamattomana. Tästä toiminnasta syntyi kulujakin 3000 mk senaikaista rahaa ja sen joutui Hakola itse maksamaan.

Syy miksi tähän hakkeeseen ryhtyi oli ilmeisesti suurehko järviosuus n. 7 ha ja peltoakin olisi tarvittu. Varsinkin sodan aikana luovutukset olivat talollisille raskaita järviheinällekin oli vientiä.

tapaus 5

" 30 KM HIIHTORETKI"

Luovankyläiset kansakouluoppilaat olivat ahkeria hiihtämään 60-luvulla kuten varmaan kaikissa Teuvan kouluissa harrastettiin hiihtoa lähes täyspäiväisesti kouluaikoina. Niinpä siihen aikaan oli ns. Kansanhiihtoa, jossa kerättiin päivittäistä hiihtosuoritusta ja se merkittiin erilliseen punaiseen korttiin.

Eräänä talvena oli ainakin vaatimuksena, että pitää olla vähintään yksi 30 km hiihtosuoritus merkittynä korttiin merkitähän on helppo ,mutta että se pitää vielä hiihtääkin. Tämän asian otti kuitenkin sydämen asiaksi Opettajamme Jouko Siljanmäki joka itsekin oli hiihdon harrastaja jopa hiihtourheilija. Hän esitti kysymyksen minne voitaisiin tehdä retki asian tiimoilta, jotta sovittu päivähiihto saataisiin aikaiseksi. Paikalliset isommat pojat tiesivät kohteen joka olisi Lautamäessä oleva mökki ns. Krakan kämppä, jossa olisi lämmitysmahdollisuus, ja jossa voitaisiin pysähtyä pitämään teetaukoa jne.

Asia oli ilmeisesti sovittu omistajien kanssa muistaakseni oli Sukselaisten mökistä kyse. Mutta tietenkin oli Lumen tultua alettava harjoittelemaan kestävyyttä pidempään hiihtoon ja silloin hiihdeltiin jopa 5 km lenkkejä välitunnin aikana.

No päivä koitti, jolloin hiihtosuoritus piti tehdä ja oli sovittu niin, että vain yläkoulu osallistuu, koska oletettiin että alakoululaisille se olisi liian rankka. Kuitenkin tehtiin eräs poikkeus koska oppilaan sisarukset ilmoittivat nuorimmaisen sisaren hiihtäneen koko ajan samat reitit kuin hekin. Tämä pikkutyttö oli Seija Simelius ja niin hän pääsi mukaan.

Aamu oli helmikuinen pakkaspäivä n 15 astetta pakkasta. Aamulla aloitettiin siten, että kierrettiin se 5 km lenkki kolmeen kertaan ennen ruokailua, joka sitten oli hieman tavallista aikaisemmin ruokana oli hernekeittoa. Kaikilta onnistui tämä hiihto suoritus.

Sitten jatkettiin retkellä Suksenjärven takamaastossa olevaan Lautamäkeen, jossa siis myös tämä muinaislöytö sijaitsee. Vetäjän rooli tuli tietysti Op Siljamäelle ja hän aukaisi latua ja tietenkin aina isommat oppilaat olivat ladun alkupäässä ja heikompivoimaiset ja tytöt ladun loppupäässä. Itse matkaa en sanottavasti muista siinä ei mitään kommellusta sattunut ja saavuimme kauniissa auringon paisteessa ko. mökille takkaan laitettiin tulet ja alettiin lämmittää teevettä. Rakennus oli harmaa hirsinen rakennus ja kodikkaalta tuntui kovasti siinä keväisessä auringossa. Seinältä muistan vain lehtikuvan jossa taisi olla teksti "Miettinen valittiin missiksi" ts. se oli ilmeisesti kevät talvi, jolloin Virpi Miettisestä tuli Miss Suomi.

Huilailimme mökillä kunnes joku huomasi, että nuorimmainen on kadonnut? tästä hämmennyksestä kun selvittiin hänen sisarensa totesivat että se on varmaan lähtenyt kotia. Niinpä Op Sijanmäki laittoi suksensa jalkaan ja lähti latua takaisin ja niin oli asianlaita ollut koti-ikävä oli iskenyt tyttöön ja hän oli päättänyt lähteä kotiin, mieleen ei tullut mainita asiaa muille. Asia sai onnellisen käänteen ja pian sieltä lähdettiin porukalla takaisin koululle matka sujui ilmeisesti nopsemmin, kun latu oli auki ja kova, suojaa ei kuitenkaan ollut että puusukseen olisi tarttunut vaikka mökin seinustoille alkoi selvästi tippua jo vettä rästäistä.

Hieman sitä muisteltiin rankahkona reissuna seuraavana päivänä, kun rasitus vielä tuntui jaloissa. Retki osoitti kuinka vakavasti suhtauduttiin kansanhiihdon vaatimuksiin myöhempinä vuosina ei kuitenkaan pituushiihtoa tehty koulun puitteissa.

Tapaus 6

Suksenjärven kalaa

"Eräs kalajuttu"

30-luvulla kävivät kalassa Suksenjärvellä Niilo ja Heikki aika ennen sotia. He käyttivät kalastamisessaan suurta lippoa (ei olut heikon miehen käsiteltävä tuskin jaksoin nostaa pikkupoikana), joka oli kudottu kalastajan langasta ja veikkaanpa sen tehneen Pekka Levasen joka taidon osasi.

Lippo oli tehty pihlajasta varsi ja myös kaari oli väännetty luokaksi ts. lipon yläsa, kun varresta pidetään kiinni, lipon alareuna oli suora n 1,5 m pitkä puu joka sitten kulki pohjaa vasten jotteivät kalat livahda lippoajan puolelle lipon alta. Lippoajat olivat tietenkin ensin asettaneet verkon tai merrat eteen

jotteivät kalat pääse pakoon etukautta merta oli esim. luoman kapeimmassa kohdassa ja kivillä tai muulla tilkitty reunoiltaan ettei kala pääse merran ohi kiertämään. Lippoajat kulkivat rinta rinnan vedessä kahlaten ja pitivät lipot pohjaa vasten ajaen näin kaloja edellään mertoja tai verkkoa kohti.

jos oli useampia miehiä mukana oli vielä präisköttäjiä, jotka löivät kepeillä veteen jotta kala pelokkaana menisi vain haluttuun suuntaan verkkoon tai mertaan. Tämä on ryöstökalastusta sanan varsinaisessa merkityksessä , jos toimitaan pienissä vesistöissä,koska teoriassa vain ne kalat pääsevät läpi jotka mahtuvat lipon tai verkon silmän läpi.

Käytännössä kala ei välttämättä käyttäydy niin vaan jää vain maata liikkumattomaksi , veden samentuminen saattaa olla syy tähän, joten aina pelastuu kaloja. Niinpä uistimen heittäjä saatoi saada kaloja vaikka oli verkottu ja lipottu tällä menetelmällä.

Erään tällaisen reissun jälkeen Niilolla ja Heikillä oli kalaa reippaanlaisesti. Niinpä Saima Alanko teki Pitkiä kalamureke pitkoja saadusta kalasta jota sitten sai sukulaisetkin syödäkseen.

Suksen järvi

Tapaus 7

"Järves heinäs"

"Sota-aika" toi tullessaan kaikenlaista puutetta esim. Ulkomaankauppa tyrehtyi lähes kokonaan, tavaroita joita oli opittu ostamaan tutusta kaupasta, ei yhtäkkiä saanutkaan mistään, alkoi vanhan tavaran etsiminen ullakoilta ja varastoista, (Onneksi olivat vanhat

ihmiset olleet säästeliäitä, ja tallentaneet 'pahanpäivän varalle") nyt niistä tehtiin taas

käyttökelpoisia tarvikkeita erilaisiin puutteisiin. Järjestettiin kylissä kursseja, esim. tallukkaiden teko oli muotia, lähes joka kodissa, ja tehtiin myös paljon, paljon muuta.

Yksi este maataloudessa oli kun myös apulannan saanti loppui. Viljelijät olivat oppineet apulantoja käyttämään, parantaakseen satonsa tulosta, (silloin vielä hyvin kohtuullisesti).

Nyt Sivumailla ( kytö ja luhtamaat ) jotka olivat enimmäkseen turve ja rapamaita, siten maapohjaltaan heikompia, mutta sopivat kauran ja heinän viljelyyn hyvin, sato jäi ilman

kali ja fosfaatti lannoitteita heikoksi. Pohjanmaalla poikkeuksetta asutut alueet sijaitsivat jokivarsilla, jonka maa-aines oli ravinnepitoisempaa ja kivennäisrikasta, karjanlanta riitti vain kotipelloilla peruna ja ruismaat voimittamaan, joten karjalle tärkeä heinän tarve oli hankittava muulla lailla. Niinpä vain heinäntekoon Suksenjärvelle:

Meillä oli luovannumeroon kuuluva järviosuus n. 7 ha. Kaistale kulkee poikki järven Keskikorven korkeudelta, heti Jokipiinnumeron rajasta tammelle päin. Sillä kohdalla josta kulki järvioja, (lähellä länsipuolen rantaa ) oli meidän puolella ja osaksi Gunnar luovan osuudella ns. isolampi, (järviojassa oli useita lampia, tämä oli suurin ). Rannat kasvoivat pitkää kaisla heinää, (sanottiin että kaisla vastaa ravintoarvoltaan apilaa ?) lehmät söivät sitä halukkaasti ja maidon tuotanto oli aika hyvä.

Meillä oli kolme suovan pohjaa, tehty aikoinaan hirsistä, neljästä nurkastaan kiinni

järven "kari" pohjassa, ka@ oli pinnan alla noin 60 - 80 em.(kesällä) pohja oli tosiaan aivan kuin nupukivi katua, yhtä kova. Pohja johon heiniä laitettiin oli vedenpinnan yläpuolella n. 50 - 60 cm. ettei syksyn tulvavesi ylettyisi heiniin asti, eikä se ikänä ylettynytkään, pohjan lattiaksi halkaistiin n.5 metrin pituisia riukuja harvakseen tukirakenteen päälle ja ehkä lisäksi koivun parimetrisiä vesoja harvempiin paikkoihin. Keskellä oli tukeva, pohjaan asti upotettu keskisalko, lavan päältä n. 6 metriä korkea, jonka ympärille heinistä muodostettiin sokeritopan kaltainen heinä keko. Reunat tehtiin erityisellä huolella, asetellen kaislat niin että ne hyvin haravalla suittuna muodostivat alaspäin kaartuvan tiiviin räystään, aina suovan latvaan asti. Keko oli alhaalta n. 5 - 6 metriä leveä ja latvasta 1,5 - 2 metriä. Järviheinän niitto oli oma lukunsa, viikatteissa oli kapea pitkä terä ja erikoinen yleensä pajusta tehty karhi eli kokooja, paju oli kestävää puuta pieninä tikkuinakin ja kevyttä, keveys oli valttia järviniitossa. Kun isä meni aamuyöstä n. 3 maissa niittämään , muut tulivat paikalle vasta 8 - 9 aikaan, silloin niittäjän tekemät heinäkarheet käännettiin varovaisesti etteivät yhtään kastuneet ja kuivuminen tapahtui auringon paisteessa nopeasti, korte oli onttokortisena nopeaa kuivumaan. On otettava huomioon eräs seikka joka teki työstä hankalan. Niittäjä seisoi vedessä polvista puolireiteen syvällä, niittäminen tapahtui vedenpinnan yläpuolelta 5 - 7 cm. sänki joka toimi heinäkarheen alustana ei saanut vuotaa heiniä veteen, oli niittäjän taitoa se että karheelle tulevat heinät olivat sopivasti ristissä että harvahko sänki piti ne vedenpinnan yläpuolella. Kun puolenpäivän jälkeen heiniä alettiin kuljettaa suovalle, tapahtui se läheltä, haravan lapaa apuna käyttäen

sylissä kantaen, ja kauempaa ns. taakkavitsalla ( sanottiin usein "takkavitsa") "vitsa"

tehtiin koivun nuoresta vesasta noin 3 cm. paksuinen juuresta, pituutta 5 - 6 metriä latvapäästä väännettiin kuin vihdan side, aina noin metrin päähän varren päästä, ja latvasta tehtiin silmukka joka nivoutui varteen, näin puuaines kesti kymmeniä taakkoja kantaa suovaan. Taakkavitsa täytettiin heinillä kuivassa paikassa, jos sellaista ei ollut lähellä tehtiin se parista puupukista, heinät piti vitsallekin laittaa oikein ettei se matkalla hajonnut, varsi pujotettiin lenkin kautta ja kiristettiin tiukalle heinien ympärille, joku aina auttoi taakan kantajan selkään.

Taakka oli kuin P -kirjain, vähän kallellaan miehen selässä, se istui hyvin muotonsa ansiosta hartioilla, tukeva varsi josta pidettiin kiinni toimi myös taakan ohjaimena, sillä maasto oli epätasaista kulkea ja taakan paino oli 30 - 45 kiloa, jopa enemmän. Taakkavitsa varastoitiin työpäivän päättyessä suorahkan alle veteen ettei se kuivunut ja oli huomisin taas käyttökuntoinen, seuraavaksi vuodeksi se ei enää kelvannut.

Heinätyöt Suksenjärvellä koettelivat erityisesti naisten sääriä, ensimmäinen päivä heinän käsittelyä, karheiden kääntelyä ja levittelyä, oli kokopäiväistä kahlailua niitetyllä alueella jossa terävät sänget pistelivät satoja pieniä reikiä sääriin ja polvien alueelle. Kesäkuun lopun päivät (jos olivat aurinkoisia)olivat lämmittäneet järven matalan, vain hiljaa vaihtuvan veden 20 asteiseksi kukapa olisi pukeutunut kuin talvella, paitsi naiset jotka olivat ennen jo kokeneet saman, mutta toisena heinäpäivänä oli eiliset kahlaajat kyllä varustautuneet esim. miesten pitkät flanelliset alushousut olivat hyvät.(naiset vielä siihen aikaan käyttivät hameita)

Muistan että isällä oli vanhat pussihousut ja villasyylingit jalassaan ilman kenkiä, niin oli

minullakin huomisin. ( parina viimeisenä kesänä minäkin jo sain niittää, mutta en ikänä olisi pärjännyt isälle)

Heinä suovia oli eri kokoisia, riippuen kanto matkasta ja kasvaneen heinän määrästä, mutta Yleensä oikein pientä suovaa ei tehty, täytyi olla ainakin pari krinni kuormaa, sitä parempi

mitä suurempi suova oli, silloin auringon ja syysilmojen tuhoamaa pinta heinää haaskautui vähemmän. Suoja järviheinän kuljetukseen valmistettiin ns. krinni = häkki, joka pantiin parirekien päälle samoin kuin halkolamuska. Suksenjärvestä Luovankylään kuljettiin Keski- korven kautta, siitä metsälinjaa pitkin järvelle ja järven yli länsipuolen rannalle (heinää niitettiin

vain Järviojan alueelta, siinä se oli parasta) (Samaa metsälinjaa ajettiin myös tukkia Sivin metsistä, nousu tienvarteen lanssipaikalle ei ollut niin korkea kuin Palon kautta ajettaessa.)

Krinni oli hyvä heinän kuljetuksessa, metsälinjan kapeus jossa oksat raapivat molemmin

puolin kuormaa, heinät sentään saatiin kotiin asti ilman krinniä olisivat jääneet metsälinjalle. Suksenjärvellä oli ainakin pari syvää kohtaa, mainitusta metsälinjasta tammelle päin noin sata metriä ja noin neljäsosa leveydestä itärannan puolelta on Keskikorven suunnasta tuleva ojan paikka, suuntana tammi, se näkyy vain parissa kolmessa paikassa pinnalla, muuten sen peittää suomuta ja sammal, eli se virtaa enimmäkseen pinnan alla. Siinä on yksi selvästi näkyvä lampi Hietikon Uskon kanssa menimme kerran keskikesällä sen ohi ja huomasimme kalan siinä Ihimettelimme että niin kaukana järviojasta oli kaloja vielä hengissä. Haimme n. 5 m. pituisen seipään metsästä koettaeksemme kuopan syvyyttä, keppi ei tavoittanut pohjaa. Harjukedon Heikki tiesi siitä myös sanoi ettei kaksikaan riukua yhteen laitettuna ylettynyt pohjaan.

Kalle Säntti ajoi Jokipiinnumeron puolella hevosensa sulaan, järviojasta itään päin, apua haettiin Luovankylästä, useampi mies siellä oli auttamassa, hevonen alkoi kylmästä kangistua eikä enää jaksanut liikkua, miehet hakivat jostakin hirsiä a saivat pitkällä köydellä, toisella hevosella vetäen sen viimein kovalle jäälle, hevonen pelastui, joku oli mitannut että pisinkään hirsi ei saavuttanut pohjaa. (en tiedä pitkäkö hirsi oli metreissä)

Muistin mukaan; sekä itse koettua että toisten kertomalla kuultua paperille tallensi

Ilmari Hakola v. 2000-1-22

 

 

 

 

 

Tapaus 8

"Penijärven ekokatastrofi"

Mietiskeli AK Hietikko

Asia on tullut viimeaikoina useasti mieleen, miksi niin hyvä järvi meni pilalle ? Mitkä olivat ne tekijät jotka aiheuttivat järven turmion? Säälittävä katseltava koko hetteikö, keväällä paisunnan aikaan siitä saa kohtuullisen kuvan millainen vesistö se onkaan olut ja millainen luonnonvara ja virkistys alue siinä menetettiin.

Tällä mietiskelyllä ei ole tieteellistä pohjaa, mutta olen kerännyt havainnot ja ne seikat yhteen, jotka mielestäni ovat tosiasioita ja niiden avulla on peilattava sitä tapahtumasarjaa mikä aiheutti järven joutumisen nykytilaan.

Ajassa on palattava aina noin 200 vuotta taaksepäin , ja niihin tapahtumiin ja toimenpiteisiin jota silloin tehtiin. Oleellinen kysymys on miksi piti jotain tehdä , kun tiedettiin ,että järvi tuottaa hyvin kalaa ja siitä saatiin särvintä ruokapöytiin laajoille alueille.

Asutusta ei alueella sanottavasti silloin olut Ainoa asukki, jonka tiedän lähistöllä olleen oli "Kalassoni" sotilas pienine peltotilkkuineen, jotka asiakirjoissa mainitaan merkityksettömiksi kivisiksi pelloiksi ja josta saatiin hieman perunaa särpimeksi. Hän tuskin ajoi mitään muutosta järveen.

Mutta aika oli muuttumassa ja puun muukin kysyntä, kuin terva alkoi tuntua myös Teuvan kokoisessa asutuksessa. Teuvaa kuntana ei ollut olemassa, mutta asutus laajeni Itämaan kulmalla.

Niinpä joku on alkanut miettiä miten saataisiin puuta hieman jalostetumpaan muotoon ja missä.

Olihan purjelaivakausi vielä voimissaan ja lankkua ja vahvaa parrua tarvittiin. Höyrykone oli keksitty ,mutta sen voimaa ei vielä täällä tunnettu. Mutta vesivoima oli tunnettu energia muoto myllyissä ja pärehöylissä nyt se piti soveltaa sahalaitokseen.

Sahalaitos ei kuitenkaan pyöri ihan pienellä vesimassalla ja lisäksi oli saatava kaatoa veden virtausnopeuden lisäämiseksi, jotta veden nopeusenergia riittäisi pyörittämään sopivaa siipiratasta.

Tässä tulee pieni tenkkapoo, kuka oli se älykkö, joka keksi miten vesi saadaan Teuvalla liikkumaan riittävällä nopeudella ja missä.

kopiosta jonka otsikossa lukee EERO HAKALA

jonka on muistiin merkinnyt Timo Mikkilä Otto Suksen muistamia asioita kerrotaan, että:

" Ensimmäinen sahalaitos Teuvalle on tehty Penin luomaan lähelle kuuluisaa Lautamäen muinaishautaa. Sen rakensi Suksen talon isäntä Antti Antinpoika s. 1804 se on siis rakennettu n. 1830 – 40 luvulla. Se kävi vesivoimalla ja kehässä oli yksi terä"

Tarkkaa sahan perustamisajankohtaa minulla ei ole ,mutta 1856 vuoden kartassa ko sahalaitos on merkitty ja se on n 700-800 m Karijoen ja Teuvan rajasta Peninluomaan merkittynä. Joka tapauksessa nykyisin tammelta lähtevä uoma on riittävä tähän tarkoitukseen ja tammea säätämällä vesimassat saatiin sahaan sopivaksi. Tammi ja suora uoma tarvittiin siis sahalaitoksen toiminnan takaamiseksi. Uoma sitten tehtiin jonkun toimesta, kun tiedettiin minne se tuli tehdä.

Kun tehtiin uusi lasku vedelle niin jossain täytyy tietenkin olla vanha uoma josta vesi oli aikaisemmin laskenut penin uomaan. Tästä vanhasta uomasta antaa vankan vinkin Antti Luovalta saamani kartta,

jossa näkyy n 200 m pohjoisempana selvä uomakohta merkittynä ja siinä on merkitty myös tämä nykyinen laskupaikka l. tammi. Tämä vanha uoma muistuttaa enemmän suistomaista aluetta kuin jokiuomaa ts. siinä vesi virtaa huomattavan laajalta alueelta pois järvestä. Tämän alueen tarkistamiseksi kävimme velemun kanssa paikanpäällä 30.4.2000 ja kun nyt metsäkin on hakattu siitä pois voi tämän tosiasian havaita siinä näkyy selvästi valli, johon järven aallokko on joskus lyönyt ja syöpynyt jyrkkä reuna. Taas toisilla kohdin tällaista selvää rajaa ei ole olemassa, ja siitä juuri suistomainen veden lasku on josta vesi on ohjautunut peninuomaan.

 

 

 

 

Suistokohdan alajuoksulle kuljettaessa siltä on selvästi havaittavissa vesiuomaksi muotoutuvaa tasaista luoman pohjaa ja josta läytyy jo teräväväreunaista uomaa, jonka vesi on syövyttänyt muuta maastoa alemmalle tasolle. Tietenkin se son sammalen peitossa ja epämääräisenä nähtävissä lisäksi sinne on luotu uusia ojia, mutta ne juuri seuraavat tätä uoman pohjaa ts. luontaista veden laskua niin kuin kuuluukin.

Eräs merkittävä havainto, jonka teimme vielä oli pellot, joista en ole tiennyt, ihan selvät sarkaojat oli nähtävissä tässä suistomaaksi kutsumallani alueella . Puusto oli kyllä jo vahvasti ottanut alueen otteeseen ainakin sata - 130 vuotta sitten. Peltojen havainnointi oli suunnilleen yhtä vaikeaa kuin Kalassonin torpan peltojen, Santeritorpan peltojen , ninkuin myös Leppimaassa, jossa tiedetään asutun Krimin sodan aikoihin, ja jossa ehkä oli kovat maat verrattuna järveen, ja kaikken tuorein peltojen käyttö.

Tällä samalla kohdin suistomaat oli havaittavissa selvä vallitus ja sen selitys tuntuisi lookiselta sen vuoksi, että nyt haluttiin vanha laskuaukko sulkea veden kululta, kun vesi ohjattiin tammen käyttöön.

Lisäetua oli tietysti alla oleville pelloille sulkemisesta, kun tulvankaan aikaan vesi ei tullut suiston kohdalta ja vetistänyt peltoja. Maa-aineskin oli helppo saada kuljetettua tammiuoman työmaalta tähän suistoalueen uomaan, koska matkaa oli vain 200-300 m joten kun maan kerran nosti tammen uomasta , niin miksei samalla rekeen tai kovapyöräisille kärryille ja ajanut hevosella valliksi.

Samalla vallitus antoi hieman säännöstelyvaraa järveen, näin voitiin järven pintaa nostaa kevättulvan aikana ja samalla pidentää mahdollista sahan käyttöä.

Tämä säännöstely saattoikin sitten olla myrkkyä järven ekologialle. Luulisi että alkuvaiheessa oli huolellisuutta tarpeeksi ja tammi suljettiin ajoissa, ettei järven pinta laskenut liikaa. On olemassa kuitenkin vaara, että joskus tammi unohtui auki ja pinta laski liikaa ja kun vuodet eivät ole veljeksiä, vesimäärät saattavat vaihdella suurestikin, ja näin järvi on voinut jäädä täyttymättä. Varsinkin kun valuma-alue on niin pieni kun se on. Käytännössä vettä tulee vain pohjoisen suunnasta parran nevasta ,yläpuolella oleva Lutakko neva ei anna käytännössä vettään järveen, ja saattaa olla, että tällainen virtaama ei riitä kaikissa olosuhteissa täyttämään järveä.

Lisäksi peltoja raivattiin samalle pohjoissuunnalle, jolloin sieltä tulevat ravinteet alkoivat kuormittaa järveä ajan saatossa. Yhdessä säännöstelyn kanssa sinne välttämättä alkaa irrota sammallauttoja, joka sitten pinnalla kelluessaan tehokkaasti siivilöivät itseensä pienetkin ravinnemäärät ja tästä kierre alkaa ja siitä tulee itseään ruokkiva systeemi sammal valtaa järven ja senaikaisilla välineillä sitä ei voida poistaa. Sahaustoiminnan loppumisen jälkeen tammi unohdetaan auki ja kalantulokin vähentyy, niin kiinnostus soistuvaan järveen lakkaa. Vuosia myöhemmin järven hyötykäyttö on kortteen ja järviheinän niitto , niiltä kohdin missä se vielä voittaa sammalen kasvun.

 

 

 

 

 

 

Tapaus 9

"Uusi Suksenjärventie"

Järvitie on ollut olemassa ns. vanha järvitie, joka oli paljon mutkaisempi kuin nykyinen ,mutta sitä luovankyläiset käyttivät ainakin viisikymmenluvulla oikaistakseen kirkolle. Käyttö oli kesäkäyttöä ja pyörillä. Ilmeisestikin mentiin toisinaan sivintietä ja tammen ohitse edelleen kirkolle. Nykyistä oikaisua Järven pohjoispäästä luovankyläntielle ei tunnettu. Sillä paikalla oli vain poluntapainen josta pyörää taluttamalla juuri pääsi kulkemaan ja tästä tietenkin syntyi paljon oikaisua jos tämän viitsi tehdä, mutta ainakaan naisväki ei voinut ajaa niljakkaidenkin puunjuurien vuoksi

Järvitielle oli kuitenkin käyttöä ja niinpä sitä parannettiin viisikymmenluvun loppupuolella ja ilmeisesti silloin tehtiin oikaisu järven pohjoispäästä Luovankyläntielle. Ainakin 1932 vuoden kartalla tie ulettuu merkittynä järvikämpälle saakka , kämpäksi tulkitsema piste on merkitty karttaan ja siihen tie päättyy.

Tien parannus aloitettiin ilmeisesti 1956 kenties, mutta oma muistikuvani ulottuu vuoteen 1957 ,jolloin olin elämäni ensimmäisissä hautajaisissa, tällöin isoäitini eli äidin isän äiti haudattiin. Hänet kannettiin hautaan Kireänä helmikuun pakkaspäivänä ja hautasaatto tuntui kovasti pitkältä silloin pikkumiehelle. Kuitenkin juuri tästä saatosta on mielikuva, jossa vietiin kolmea arkkua .Yhdessä oli isoäiti yhdessä oli aikuinen henkilö ja yhdessä oli ilmeinen pikkulapsi koska sitä kantoi mies kainalossaan.

Myöhemmin on minulle kerrottu mikä oli tämä keskimmäinen vainaja. Hän oli Ojalammi nimeltään ja hän oli Järvitien rakennustyömaalla töissä ja kun siellä ammuttiin kiviä hän meni suojaan muiden mukana kun "amputulee" huuto kuului. Onnettomuudeksi kuitenkin ammunnassa kivi lensi juuri tämän miehen suojapaikkaan ja osui häntä päähän, niin pahasti että kuoli. En tiedä kuoliko siihen paikkaan vai myöhemmin vammoihinsa.

Nykyisin paikalla on kuulemma muistomerkki tapahtumaa muistuttamassa . Paikka on hieman matkaa Lautamäen tiestä kirkonkylään päin. niin on minulle kerrottu. Nykyisin käydessäni hautausmaalla tulee tapaus mieleeni, koska kaikki laitettiin samaan monttuu, ja samalla tuli pikkupojalle selväksi, että kuolema kohtaa kaiken ikäisiä eikä ole vain vanhojen ongelma.

Omia ja muiden kertomaa kirjasi A Hietikko

 

 

 

 

 

"Kalassoni"

Tapaus 1

Kalassonin torppa järvellä(Kysy se Martti Perttulalta)

tiedän kyllä paikan.

 

"Muinaishauta"

Tapaus 1

Muinaishauta Lautamäessä järven lähellä(se tiedettäneen Teuvalla paremmin ja kirjallisuudessakin on siitä juttua)

 

 

 

OHJET JA HENKILÖT ALLA

 

 

Kohteet joihin opasteita sijoitetaan ensimmäisessä rakennusvaiheessa:

Iso opaste Parra

Pieni opaste

Äystön kylä

Suksenjärvi

Lutakkoneva

Kohdeopaste

Sivin kämppä

Järvikämppä

Äystön monitoimimaja

Laavu Äystön reitillä

Paljasvuori

Iso-Parra

Sikakallio

Parrankorpi

Opasteita voidaan sijoittaa myös muihinkin paikkoihin, jos

asiantuntija-ryhmä katsoo siihen olevan tarvetta.

Ensimmäisen rakennusvaiheen reitit:

Parra - Paljasvuori - Loukaja - Äystö

Parra - Sikakallio - Lutakkoneva - Sivi

Parra - Mäntyneva - Suksenjärvi - Sivi

 

Toisen rakennusvaiheen reitit:

Parra - Lossanmäki (Teuvan kk)

Parra - Pappilankangas

Lutakkoneva - Luovankylä

Kohteet joihin opasteita tulisi sijoittaa ei ole vielä tarkemmin mietitty.

Asiantuntijaryhmän tehtävänä on miettiä kohteet, joihin opasteita tulisi

sijoittaa, sekä opasteiden sisältö. Opasteita voisi olla esim. Luovankylän

kylätuvalla, Linnanmäellä, Lossanmäellä, Pappilankankaalla jne.

Kokoonpano Asiantuntijaryhmän suunniteltu kokoonpano (esitetty

projektiryhmän kokouksessa 4.3.1999):

Timo Suovaara koollekutsuja

Martti Perttula

Tapani Piikkilä

Vesa Hautala

Ahti Hietikko

Olavi Niemi

Karttoja ja hankkeen muita papereita yms. tietoja saa allekirjoittaneelta.